13.12.2016 kello 14.30, tuo hetki oli elämäni onnellisin, kun sain syliini maailman rakkaimman paketin, jota olin kantanut mahassani reilut 9kk. Kyllähän sitä saatiinkin odottaa viikko ja 1pv joka meni yli lasketun ajan, laskettuaika mulla siis oli 5.12.2016. Oli todella turhauttavaa kun odotin innolla laskettua päivää ja sitten ei tapahtunutkaan mitään kyseisenä päivänä. Samalla siinä turhautti myös sekin, kun läheiset ja ystävät kyselivät, että joko jotakin tapahtuu. Niinhän sitä sanotaan, että silloin kun sitä eniten odottaa niin se ei tapahdu. Sitten tuli 8.12 päivä jolloin hoidettiin mun pienintä serkkua äitin kanssa meillä, oltiin siinä kauppareissulla hakemassa jouluruokiin jo vähän tavaroita. Siinä sitten ajattelin reippaana tyttönä rv 40+3 kantaa vaunut rappuset ylös, kun ei millään vain jaksettu kiertää pidemmän kautta. Loppujen lopuks, kun mietin niin ehkä hyvä, että kannoin kun se alkoi edistää synnytystä (tai jotain sinne päin). Päästiin kotio niin illemmalla alkoi tulemaan semmoisia ihan pienen pieniä supistuksia, en ensin tajunnut oliko ne supistuksia, kun en koko raskausdenaikana kokenut edes harjoitussupistuksia. Ne alkoi lauantaiaamua myöten pahenemaan ja tihenemään, joten päätettiin lähteä äitiyspolille katsomaan onko tapahtunut supistusten ansiosta mitään. Noh enhän mä sitten ollut auennut yhtään edelliseltä kerralta.. Ja kyllä ärsytti, luulin että noin pahat mitä supistukset oli niin olisi jotakin saanut aikaan! Lääkäri siten päätti, että jään naistenosastolle jos jotakin sattuisi tapahtumaan. Kyllähän se heti silloin lauantaina aika alkoi käydä pitkäksi, kun ei ollut ketään kelle puhua muuta kuin puhelimen välityksellä. Ja tuntui että mitkään lääkkeet ei auttanut. Olo oli kuin frendien Rachelillä :D

Sunnuntaina alkoi olemaan olo jo epätoivoinen. Tuntui siltä ettei herra halunnut tulla ulos. Huoneeseen tuli ja lähti odottavia äitejä, kyllä siinä pari viisi äitiä taisi lähteä synnyttämään ennen mua. Sunnuntaina sit lääkäri päätti antaa mulle lääkettä, jonka olisi pitänyt edistää koko touhua (ei oikein näyttänyt siltä). Oli niin kovat kivut, ettei auttanut lääkkeet, kipupiikit, lämmin suihku, käveleminen tai lämpötyyny. Loppujen lopuksi maanantai - tiistai yönä sanoin hoitajalle, et nyt ei enää tunnu auttavan mikään, hän tokasi et sit lähetään synnytyssaliin! Siinä vaiheessa alko tulee vähän semmonen "apua" fiilis, että nytkö se tapahtuu, hetki jota olin odottanu 41 viikkoa! Synnytyssalissa mulle tultiin sitten laittamaan tippa ja epiduraalia. Juuso oli sit ehtiny tulla paikalle kunnes päätin, että haluankin äitin paikalle. Päätettiin sit, että Juuso menee kotiin nukkumaan ja äiti tulee mun kanssa synnyttämään. Siinä sit epiduraalin vaikuttaessa vähäsen tultiin multa kysymään, että haluanko osallistua tutkimukseen, jossa mun kohtuun laitetaan mittauslaite, joka mittaa mun supistuksen ja Unskin päähän "pinni" joka mittaa paineet. Päätin sitten olla osallistumatta, kun kuulostikin niin hirvittävälle. Noh vähän ajan päästä lääkäri tuli kattoo et mikä meillä oli tilanne ja päätti siinä sitten, että kun mahan päältä tulee niin huonot supistusten arvot ja Unskin paineet, että pistetään ne laitteen kohtuun. Voi että kun hypin riemusta! Ehin juuri kieltäytyä koko asiasta niin lääkäri päättää että ne sit laitetaankin. Lääkäri huomasi myös että lapsivettä ei ollut enää hirveästi niin sinne laitettiin letku, josta meni vettä ettei Unskilla lopu happi kesken. Taisin saada 4 epiduraalia ja oksitosiinia, että synnytys lähtisi etenemään ja niinhän se loppujen lopuksi lähti! Yhden maissa tiistaina päivällä alettiin sitten harjoittelemaan ponnistuksia ja odottamaan, että supistukset tulisi säännöllisesti. Siitä se sitten lähti kello 14.00 30min ponnistuvaihe, siinä kohtaa se tuntui 3 tunnilta. Mutta lopussa ahkeruus palkittiin ja sain syliini 4,3kg pelkkää rakkautta huokuavan poikavauvani! ♥ Synnytys kesti loppujen lopuksi 13h joista ponnistusvaihe oli 30min! Poika oli täydelliset 52cm pitkä ja 4300g painava. Kiitos jos jaksoitte lukea, kommentoi mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat tämän jälkeen niin käy tykkäämässä blogin facebook sivuja tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää!

En ihan tarkalleen kaikkea alkuraskaudesta muista, mutta kaikista ihanin muisto oli, kun sai kertoa kaikille rakkaille ja läheisille, että meille on tulossa pieni vauva.♥  En meinannut malttaa oottaa, että pääsen kertomaan kaikille. Päätettiin Juuson kanssa, että odotetaan sinne rv 12, että keskenmenon riski pienenee ja oltaisiin toivottu, että ultra olisi ollut ennen meidän reissua Jyväskylään ja oltais päästy pienokaisesta näyttämään kuvaa. Mutta kaikki ei ole mahdollista aina! Harmittaa suunnattomasti, että Juuson puolelta sukulaiset sai tietää puhelimen välityksellä (tuli mutkia matkaan :/). Mun puolelta taas yllätys onnistui täydellisesti! Äitille löydettiin kirpparilta semmoinen söpö vauvojen pörröpuku, paketoitiin se ja päätettiin antaa sen äitille. Kyllä se ihmetteli, että mistä on kyse! Ensimmäinen kommentti, kun paketin avasi oli, että "onks tää mulle?". Sen jälkeen, kun tajus mistä on kyse niin kyllähän sieltä itku tuli molemmilta, myös multa sekä äitiltä. Sit äiti silitti masua ja sanoi, että "mummin Unto Taneli" (tästä tulee lempinimi Unski). Vielä ei siis tiedetty edes sukupuolta, mutta äiti päätti kutsua sitä Unskiksi. Äitin jälkeen taiskin olla kaikkien mun ystävien vuoro saada tietää. Lyhykäisyydessään jos kerrotaan, Jenna (kummitäti) järkytty niin että veti drinkkinsä ykkösellä ja katse loisti tyhjyyteen, Katja ei meinannut pystyä ajamaan kun tajus, että mun sisällä kasvaa vauva, Kata tais seota h&m äippäosastolla, kun kommentoin, että "tässä on sit vähän ajan päästä mun osasta", Tuuli (kummitäti) ei meinannu tajuta 10min vihjailujen jälkeenkään, että mitä meinaan (ei yllätä), mutta loppujen lopuks tajus! Mun muille sukulaisille ja lopuille ystäville taisin laittaa seuraavan ultran jälkeen vasta viestiä vauvasta, osa osasikin jo arvata ja osa yllättyi ja onnitteli kovasti. Kaikki otti todella hyvin vauva-uutiset vastaan! Laitan vielä kuvan miten ilmoitettiin lopuille facebookissa. Kiitos jos jaksoit lukea, kommentoi ihmeessä mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat kaiken tämän jälkeen niin käy tykkää blogin sivuja Facebookissa tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää.