Ilouutiset

Pomo on tulossa perheeseemme!

7.23

En ihan tarkalleen kaikkea alkuraskaudesta muista, mutta kaikista ihanin muisto oli, kun sai kertoa kaikille rakkaille ja läheisille, että meille on tulossa pieni vauva.♥  En meinannut malttaa oottaa, että pääsen kertomaan kaikille. Päätettiin Juuson kanssa, että odotetaan sinne rv 12, että keskenmenon riski pienenee ja oltaisiin toivottu, että ultra olisi ollut ennen meidän reissua Jyväskylään ja oltais päästy pienokaisesta näyttämään kuvaa. Mutta kaikki ei ole mahdollista aina! Harmittaa suunnattomasti, että Juuson puolelta sukulaiset sai tietää puhelimen välityksellä (tuli mutkia matkaan :/). Mun puolelta taas yllätys onnistui täydellisesti! Äitille löydettiin kirpparilta semmoinen söpö vauvojen pörröpuku, paketoitiin se ja päätettiin antaa sen äitille. Kyllä se ihmetteli, että mistä on kyse! Ensimmäinen kommentti, kun paketin avasi oli, että "onks tää mulle?". Sen jälkeen, kun tajus mistä on kyse niin kyllähän sieltä itku tuli molemmilta, myös multa sekä äitiltä. Sit äiti silitti masua ja sanoi, että "mummin Unto Taneli" (tästä tulee lempinimi Unski). Vielä ei siis tiedetty edes sukupuolta, mutta äiti päätti kutsua sitä Unskiksi. Äitin jälkeen taiskin olla kaikkien mun ystävien vuoro saada tietää. Lyhykäisyydessään jos kerrotaan, Jenna (kummitäti) järkytty niin että veti drinkkinsä ykkösellä ja katse loisti tyhjyyteen, Katja ei meinannut pystyä ajamaan kun tajus, että mun sisällä kasvaa vauva, Kata tais seota h&m äippäosastolla, kun kommentoin, että "tässä on sit vähän ajan päästä mun osasta", Tuuli (kummitäti) ei meinannu tajuta 10min vihjailujen jälkeenkään, että mitä meinaan (ei yllätä), mutta loppujen lopuks tajus! Mun muille sukulaisille ja lopuille ystäville taisin laittaa seuraavan ultran jälkeen vasta viestiä vauvasta, osa osasikin jo arvata ja osa yllättyi ja onnitteli kovasti. Kaikki otti todella hyvin vauva-uutiset vastaan! Laitan vielä kuvan miten ilmoitettiin lopuille facebookissa. Kiitos jos jaksoit lukea, kommentoi ihmeessä mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat kaiken tämän jälkeen niin käy tykkää blogin sivuja Facebookissa tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää.


Raskausaika

Kaksi viivaa ja ensimmäinen ultraääni

0.15

11.4.2016, tuo päivä mullisti meidänloppu elämän päivät. Kyllähän se yllätyksenä tuli vaikka melkeinpä vuoden päivät oltiin ilman ehkäsyä. Muistan kyseisen aamun kuin eilisen! Mulla on siitä asti kun nuorempana alkoi kuukautiset niin ollut todella epäsäännölliset ja ennen kuin tulin raskaaksi, tein puolen vuoden ajan raskaustestejä, kun oli melkein joka kerta viikon myöhässä. Mutta tuona aamuna mua jännitti enemmäin kuin edellisinä kertoina jotenkin entistä enemmän, ehkä satuin toivomaan asiaa enemmän kuin edellisillä kerroilla. Se 5 mintuuttia tuntui tuona aamuna 5 tunnilta, en pystynyt pöntöltä edes nousemaan, kun en malttanut odottaa tulosta. Sinä hetkenä kun kello soi 5 minuutin jälkeen, tarkistin tuloksen ja pitihän siinä silmiä hieroa ja nipistää itseään, kun ei meinannut uskoa todekseen mitä testi näytti. Siitä järkyttyneenä juoksin unisen Juuson naaman eteen heiluttelemaan pissistä tikkua ja sanomaan vielä mitä se tarkottaa ( ihan kun ei olisi tikkua katsomalla tajunnut). Olin sillä hetkellä työkokeilussa päiväkodissa avustajana ja en malttanut olla kertomatta työkavereille asiasta, mutta hillitsin itseni! Pari päivää testin tehtyä, alkoi tulemaan aamupahoinvoinnit. Jos saisin jotakin päättää niin sen, että kenenkään odottavan äitin ei tarvitsisi kärsiä semmosista kivuista mistä minä kärsin. Olin jo omien kuukautiskipuihin tottunut (nekään ei ole olleet mitään pieniä) , mutta nämä kivut oli semmonen maanvaiva että en pystynyt tekemään muuta kuin istumaan kylmällä lattialla jalkojen päällä ja heilutella lannetta (osa kivuistakin oli niin kovia että oksensin pariin kertaan sappinesteetkin pihalle). Suurin osa ruoastakin mitä söin tuli samantien ylös, eli suurin osa alku raskaudesta istuttiin pöntön äärellä. Tätä ei onneksi kestänyt kuin 2-3 viikkoon, luojalle siitä kiitos!


Pitkän pitkän odottelun jälkeen koitti päivä (9.5.2016) kun saatiin nähdä pikku kaveri ensimmäistä kertaa! Ja kyllä muuten jännitti, jalat meinas pettää kun neuvolatäti kutsu sisään huoneeseen. Pari pientä ja lyhyttä kysymystäkin tuntui ikuisuudelta ja päässä ajattelin että "noh näenkö lapseni vai mitä tässä odotellaan?", pidin suuni kumminkin kiinni ja odotin nätisti. Hetki koitti yllättävän nopeastikin kun makasin haarat levällään ja jonkin sortin möllykkä mun sisällä! Kyllähän se itku tuli kun näin ja tajusin että mun mahassa oikeasti kasvaa oikea ihmisen alku. Pitihän siinä hetki koota itseään ja rauhottua että pystyi jatkamaan ja kuuntelemaan tätin löpinöitä, kaikki näytti onneksi pikku-asukilla olevan kunnossa! Mulla tosin ei ollut, neuvolatäti huomasi että linkutin jalkaani ja kyseli että mikä siinä on. En osannut sanoa kun en ollut ottanu asiasta selvää, koska oli tullut saman päivän aikana kipeämmäksi kuin edellisenä päivänä joten en ollut edes ehtinyt ottaa selvää. Noh täti sitten tuumas että otappa uudestaan housut pois niin katsotaa. Parin minuutin tarkkailun jälkeen, lähetti hän meidät ensiapuun jossa piti mennä näyttämään jalkaa. 4tunnin odottelun jälkeen lääkäri epäili veritulppaa, anto napapiikin ja käski tulla seuraavana päivänä ultraamaan jalan, onnekseni se ei ollut kuin vain pinnallinen laskimotukkotulehdus. Hoitoon ei tarvittu kuin tuubi tiettyä rasvaa. Jalka parani loppujen lopuksi hyvin ja nopeasti. Taidan tämän kirjoituksen jättää tähän, että jaksatte vielä seurata mun juttuja ja on myös ensi kerralle jotakin kerrottavaa! Kiitos jos jaksoit lukea, kommentoi ihmeessä mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat kaiken tämän jälkeen niin käy tykkää blogin sivuja Facebookissa tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää.


Esittely

Nettideittailusta perhe-elämään?

0.51

Niin kuin otsikko jo kertoo, tämän perhe-elämän alku sai yli 3 vuotta sitten marraskuussa 2013 pienestä ja hölmöstä nettideittailusta. Alettiin juttelemaan päivittäin puhelimessa ja viestittelemään niin ettei nukkumaan malttanut mennä (voi sitä nuorta rakkautta)Uskaltauduin rohkeana tyttönä lähteä käymään Juuson luona Hyvinkäällä ja pakko sanoa kyllä muuten jännitti. Reissu meni odotettua paremmin ja sen jälkeen Juuso päätti tulla viettämään uudenvuoden Jyväskylään ja siitähän kaikki sitten alko rullaamaan eteenpäin. Muutettiin Juuson kirjat meille ja kyläily muuttuikin elämäksi Jyväskyläläisenä.
Muutettiin  puoli vuotta sen jälkeen ihka ensimmäiseen yhteiseen asuntoon. Elämä alkoi sujua hyvin. Kesän jälkeen mä jatkoin viimeistä kokkiopinto vuottani ja Juuso kävi työkkärin työkokeilussa pyöräkorjaamolla. Hommattiin meille syksystä kissanpentu Manu. Täytin myös samana vuonna 18-vuotta (niistä pippaloista sattumoisin ei mitään muistikuvaa)Yhteinen ensimmäinen joulu vietettiin mun omien sukulaisten parissa Toivakassa ja uusivuosi kotona ikkunasta raketteja katsellessa. Uuden vuoden jälkeen päätettiin että lähdetään pienelle lomalle Tallinnaan, oli meidän esimmäinen yhteinen matka ulkomaille. Puolen vuoden jälkeen valmistuin kokiksi ja päätettiin muuttaa Riihimäelle, sinne mistäpäin Juuso on kotoisin ja niin muutettiin (olen kirjaimellisesti siis ollut riksulainen)
Matkustin myös samana kesänä ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja päämäärä oli vähän pitempi kuin Ruotsi tai Tallinna, nimittäin sain kummitädiltä 18-vuotis synttärilahjaksi matkan Kreikkaan. On tähän mennessä ollut elämäni paras synttärilahja! Siitä se elämä alkoi loman jälkeen sitten riksulaisena luistaa tavalliseen tahtiin. Yritettiin molemmat ettiä töitä, mutta huonolla menestyksellä. Joulu vietettiin tällä kertaa Juuson sukulaisten keran ja uusivuosi raketteja katellessa kuten viimekin vuonna (taitaa tulla perinne). Tässä vaiheessa uutta vuotta en todellakaan tienny minkälainen loppu vuosi tai toisin sanoen loppu elämä tulisi olemaan. Kaikista mullistavin asia viime vuodessa oli kun pissasin pienen pieneen tikkuun huhtikuussa ja se näytti plussaa! Kuinka yksi pieni viaton viiva tikussa voi saada niin monta miljoonaa ajatusta ja tunnetta. ♥ Kesästä sitten päätettiin, että muutetaan Jyväskylään takasin, jossa mulle oli enemmän tukiverkostoa raskauden ajaksi ja vauvan syntymän jälkeen. Asusteltiin ensimmäiset 4 kuukautta kerrotalon toisessa kerroksessa (loppu raskaudessa ne tuntui kuin olisi maratoonin juossut) jossa ei ollut hissiä ja lopussa tajuttiin, että ei ollut minkäänlaista lukollista vaunu/pyörävarastoa. Jos oltaisiin siihen jääty asumaan oisi se tarkoittanut sitä, että ois jouduttu raahaamaan joka kerta vaunut, lapsi sekä muut tavarat (en olis edes halunnut tietää miltä se olisi tuntunut). Tehtiin siis paras päätös ja muutettiin paljon parempaan ja myöskin isompaan asuntoon. Muutettiin 96 neliöiseen neliöön jossa meillä on 3 makuuhuonetta, olohuone ja avokeittiö, lisäksi kaksi vessaa ja sauna! Joten tämä päihittää 100 kertaa edellisen asunnon.
Ja niin se päivä koitti kun meidän pienestä perheunelmasta tuli totta, 13.12.2016 kello 14.30 kun pieni herra suvaitsi saapua viikon laskettua aikaa myöhemmin tähän maailmaan. Nyt tässä perheessä asustaa äiti, isi, mummukka, pieni herra ("Unski") ja Manu-kissa. Elämä on lähtenyt vauvan synnyttyä hyvin sujumaan, ollaan opittu vauva-arkeen ja perhe-elämään. Tästä tämä mun blogiurani (hah mikä ura?) alkaa, toivon jos teillä on ideoita mistä haluatte kuulla enemmän niin otan kaikki huomioon! Yritän parhaani mukaan tänne päivitellä raskausajasta ja sen jälkeisestä elämästä. Olisikohan tämä kirjoitus ollut tässä ja palataan seuraavassa postauksessa!

Popular Posts