11.4.2016, tuo päivä mullisti meidänloppu elämän päivät. Kyllähän se yllätyksenä tuli vaikka melkeinpä vuoden päivät oltiin ilman ehkäsyä. Muistan kyseisen aamun kuin eilisen! Mulla on siitä asti kun nuorempana alkoi kuukautiset niin ollut todella epäsäännölliset ja ennen kuin tulin raskaaksi, tein puolen vuoden ajan raskaustestejä, kun oli melkein joka kerta viikon myöhässä. Mutta tuona aamuna mua jännitti enemmäin kuin edellisinä kertoina jotenkin entistä enemmän, ehkä satuin toivomaan asiaa enemmän kuin edellisillä kerroilla. Se 5 mintuuttia tuntui tuona aamuna 5 tunnilta, en pystynyt pöntöltä edes nousemaan, kun en malttanut odottaa tulosta. Sinä hetkenä kun kello soi 5 minuutin jälkeen, tarkistin tuloksen ja pitihän siinä silmiä hieroa ja nipistää itseään, kun ei meinannut uskoa todekseen mitä testi näytti. Siitä järkyttyneenä juoksin unisen Juuson naaman eteen heiluttelemaan pissistä tikkua ja sanomaan vielä mitä se tarkottaa ( ihan kun ei olisi tikkua katsomalla tajunnut). Olin sillä hetkellä työkokeilussa päiväkodissa avustajana ja en malttanut olla kertomatta työkavereille asiasta, mutta hillitsin itseni! Pari päivää testin tehtyä, alkoi tulemaan aamupahoinvoinnit. Jos saisin jotakin päättää niin sen, että kenenkään odottavan äitin ei tarvitsisi kärsiä semmosista kivuista mistä minä kärsin. Olin jo omien kuukautiskipuihin tottunut (nekään ei ole olleet mitään pieniä) , mutta nämä kivut oli semmonen maanvaiva että en pystynyt tekemään muuta kuin istumaan kylmällä lattialla jalkojen päällä ja heilutella lannetta (osa kivuistakin oli niin kovia että oksensin pariin kertaan sappinesteetkin pihalle). Suurin osa ruoastakin mitä söin tuli samantien ylös, eli suurin osa alku raskaudesta istuttiin pöntön äärellä. Tätä ei onneksi kestänyt kuin 2-3 viikkoon, luojalle siitä kiitos!

Pitkän pitkän odottelun jälkeen koitti päivä (9.5.2016) kun saatiin nähdä pikku kaveri ensimmäistä kertaa! Ja kyllä muuten jännitti, jalat meinas pettää kun neuvolatäti kutsu sisään huoneeseen. Pari pientä ja lyhyttä kysymystäkin tuntui ikuisuudelta ja päässä ajattelin että "noh näenkö lapseni vai mitä tässä odotellaan?", pidin suuni kumminkin kiinni ja odotin nätisti. Hetki koitti yllättävän nopeastikin kun makasin haarat levällään ja jonkin sortin möllykkä mun sisällä! Kyllähän se itku tuli kun näin ja tajusin että mun mahassa oikeasti kasvaa oikea ihmisen alku. Pitihän siinä hetki koota itseään ja rauhottua että pystyi jatkamaan ja kuuntelemaan tätin löpinöitä, kaikki näytti onneksi pikku-asukilla olevan kunnossa! Mulla tosin ei ollut, neuvolatäti huomasi että linkutin jalkaani ja kyseli että mikä siinä on. En osannut sanoa kun en ollut ottanu asiasta selvää, koska oli tullut saman päivän aikana kipeämmäksi kuin edellisenä päivänä joten en ollut edes ehtinyt ottaa selvää. Noh täti sitten tuumas että otappa uudestaan housut pois niin katsotaa. Parin minuutin tarkkailun jälkeen, lähetti hän meidät ensiapuun jossa piti mennä näyttämään jalkaa. 4tunnin odottelun jälkeen lääkäri epäili veritulppaa, anto napapiikin ja käski tulla seuraavana päivänä ultraamaan jalan, onnekseni se ei ollut kuin vain pinnallinen laskimotukkotulehdus. Hoitoon ei tarvittu kuin tuubi tiettyä rasvaa. Jalka parani loppujen lopuksi hyvin ja nopeasti. Taidan tämän kirjoituksen jättää tähän, että jaksatte vielä seurata mun juttuja ja on myös ensi kerralle jotakin kerrottavaa! Kiitos jos jaksoit lukea, kommentoi ihmeessä mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat kaiken tämän jälkeen niin käy tykkää blogin sivuja Facebookissa tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää.