Näkyi ultrassa pienet sormet ja varpaat

3.18

Ensimmäinen kunnollinen ultra (26.5.2016) oli vielä, kun asuttiin Etelä-Suomessa, mulla rv 11+5 joka oli neuvolan laskujen mukaan laskettu, tässä ultrassa saatiin tietää lopulliset raskausviikot ja laskettuaika. Rv olikin 12+3 ja laskettuaika oli 5.12.2016. Myös katsottiin miten Unski voi ja onneksemme kaikki oli normaalisti ja hyvin nähtävissä, vähän jouduttiin Unskia herättelemään, kun tais olla juuri päiväunilla, kun oli niin rauhallinen! Rakenneultra päivä alkoi lähenemään ja unen määrä vähenemään (olipas runollista), jännitys alkoi vain "pahenemaan", kun tieto siitä että saataisiin tietää onko Unskilla kaikki hyvin ja sukupuoli! Oma äiti lähti mun seuraksi kyseiseen ultraan jännäämään, että kumpi sieltä tulee, kaikki oli ultrassa hyvin, löytyi kaikki mitä pitkin ja lapsivettä oli normaali määrä. Painoarvioksi saatiin 356g rv 20+1 (niin pieni mutta niin rakas). Sukupuolta riiviö ei suostunut näyttämään ja kyllä harmitti. Ainut mikä oli "huonosti" oli istukka, joka ei ollut lähtenyt liikkumaan kohdun suun edestä pois, jonka seurauksena sain parin kuukauden päähän kontrolliajan, jossa tarkistettiin että onko se liikkunut siitä mihinkään (olihan se meidän onneksemme). Samalla käynnillä lääkäri huomasi, että mulla oli alkuraskaudesta ollut se pinnallinen tukos tuossa jalassa ja kysyi että onko mulla siihen minkäänlaista lääkitystä (ei ollut), ihmetteli siinä että minkä takia ne ei ole mulle antanut siihen lääkitystä, kun se on raskauden aikana suurempi riski saada uudestaan ja myös vaarallisempi mulle sekä Unskille. Lääkäri määräsi mulle loppuraskauden ajaksi + 6vk synnytyksen jälkeen Klexane mahapiikkejä kerran päivälle yksi piikki. Ja kyllä harmitti, ei se että se suojaa mua ja Unskia vaan se, että piti pistää itseään (en tykännyt). Jouduttiin myös tasasin väliajoin käydä ultrakontrolleissa tarkkailemassa, että lääke ei vaikuta Unskin kehitykseen mitenkään!


Seuraavassa ultrassa saatiin selville Unskin sukupuoli ja poikahan siellä näkyi olevan! Kaikki oli hyvin, painoarvioksia saatiin 1111g rv 28+0 ja myös istukka oli lähteny siirtymään kohdun suun edestä pois, eikä tarvinnut ruveta suunnittelemaan keisarileikkausta sitten, kun sen aika olisi ollut. Rv 32+0 oli seuraava ultrakäynti ja siellä saatiin selville että vauva oli viikkoa nähden isompi kuin pitäisi (2264g), painoarvion mukaan täsmäsi 33+5 viikkoja (ei hirveästi siis kumminkaan)Saatiin vielä kuukauden päähän yksi ultra, rv 36+2 painoarvio 2951g ja kaikki oli hyvin, eli voitiin huokasta helpotuksesta että lääke mikä mulle määrättiin ei vaikuttanut Unskiin millään tavalla! Siitä sitten lähdettiin odottamaan milloinka Unski haluaa tulla ulos maailmaan meidän seuraksi. Ja kyllähän sitä muuten sitten odoteltiin, viimeinen kuukausi tuntui pidemmältä ajalta kuin se aika mitä olin jo odottanut. Rv 40+2 sitten alkoi jumalattomat päänsäryt, ei auttanut särkylääkkeet ja verenpaineet alkoi olemaan niin mahdottomia, että päätettiin lähteä äitiyspolille tarkastukseen. Sinne päästyä ja hetken siellä ollessani Unskin sydänääniä kuunnellen alkoi olemaan parempi olo. Pääsin kumminkin vielä lääkärin vastaanotolle jossa ultrattiin varmuuden vuoksi ettei näkyisi mitään vakavampaa, siellä painoarvioksi saatiin 4000g (!!!!!!!), ette voi edes kuvitella mikä mun ilme sillä hetkellä oli kun lääkäri kertoo että mun sisällä on 4kg kaveri. Mua ei siinä vaiheessa oikein huvittanut mutta äitiä kyllä näytti huvittavan munkin edestä (voi olla että johtui mun reaktiosta). Jäin kumminkin yöksi tarkkailuun ettei päänsärky tulisi takasin pahempana, pääsin aamulla sitten kotia takaisin odottamaan että alkaisi tapahtua jotakin. Lopuksi meninkin rv 40+4 takaisin säännöllisten ja runsaiden supistusten takia ja jäinkin siitä sitten naistenosastolle tarkkailuun että josko se synnytys käynnistyisi itsekseen siitä, synnytys-saliin(???) pääsin rv 41+1 (vihdoin). Synnytyksestä tulee oma kirjoituksensa sitten! Kiitos jos jaksoitte lukea, kommentoi mitä mieltä olit ja jos vielä jaksat tämän jälkeen niin käy tykkäämässä blogin facebook sivuja tai liity lukijaksi! - Mamma kiittää!

You Might Also Like

0 kommenttia

Popular Posts